13. Tuhatvuotiskausi

[Veli Matti]

13. Tuhatvuotiskausi

 

Matti Miettinen, sisätautiopin dosentti

 

Tapahtumat tuhatvuotiskauden alussa

 

Taivaallisella tuomiolla ennen Kristuksen takaisintuloa ratkaistaan vain, kutka katsotaan arvollisiksi iankaikkiseen elämään ja pelastettujen perintöosaan Jumalan valtakunnassa. Kadotukseen joutuvien rangaistus heidän tekojensa perusteella määrätään vasta tämän jälkeen tuhatvuotiskauden aikana, jonka pelastetut viettävät taivaassa.

 

Tuhatvuotiskaudesta ja tapahtumista sen aikana kerrotaan Ilmestyskirjan 20. Luvussa. Tämä luku on ainoa luku koko Raamatussa, jossa mainitaan kyseinen tuhannen vuoden aika (Ilm.20:2,3,4,5,7) ja selostetaan sen tapahtumia yhtenä kokonaisuutena. Käsitykset tuhatvuotiskaudesta ovat tämän vuoksi rakennettava Ilmestyskirjan 20. luvun perustukselle. Mitään sellaista, joka on ristiriidassa tämän luvun kanssa, ei voi hyväksyä tuhatvuotiskauteen kuuluvaksi.

 

Tämä luku esittää, että tuhatvuotiskauden aloittaa vanhurskasten ylösnousemus. ”Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta” (Ilm.20:4). Vanhurskasten ylösnousemus taas tapahtuu Kristuksen takaisintulon yhteydessä, kun hän tulee noutamaan omansa luokseen. Kristuksen takaisintulo aloittaa siten tuhatvuotiskauden.

 

Edella totesimme myös, että kaikki jumalattomat kuolevat Kristuksen tullessa. Maan päällä siten ei ole ainoatakaan elävää ihmistä, sillä jumalattomat pysyvät kuolleina koko tuhatvuotiskauden ajan. ”muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet” (Ilm.20:5). Maapallo on siten täysin asumaton ja tyhjä, kuollut planeetta, tuhatvuotiskauden ajan. Ainoastaan Saatana enkeleineen on tämän maan piirissä. Heiltä on pääsy muualle maailmankaikkeuteen jo aikaisemmin pidätetty, etteivät pääse lankeamattomien maailmojen asukkaita kiusaamaan (Ilm.12:7–9,12).

 

Saatana on siten sidottu olosuhteiden kahleilla tuhannen vuoden ajan. Ilmestyskirja kertoo sen näin: ”Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa” (Ilm.20:1-3).

 

Saatana heitettiin syvyyteen ja sidottiin tuhanneksi vuodeksi. Sana syvyys (kreikaksi abyssos) esiintyy myös luomiskertomuksessa. ”Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä” (1Moos.1:2). Ennen luomista, kun maa oli autio ja tyhjä eikä siellä ollut yhtään ihmistä, siitä käytetään nimitystä syvyys. Samaa nimitystä käytetään maasta tuhatvuotiskautena kun maan päällä ei ole yhtään ihmistä ja se on autio ja tyhjä sekä vitsausten ja hävityksen runtelema. Saatana on tuhanneksi vuodeksi sidottu toimettomuuteen maan päälle, koska täällä ei ole yhtään ihmistä, joita hän voisi villitä ja muualle hänellä ei ole pääsyä.

 

Kadotettujen tuomio

 

Pelastetut ovat taivaassa tuhatvuotiskauden ajan tiettyä tarkoitusta varten. Ilmestyskirjan 20. luku esittää sen näin: ”Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta” (jae 4). ”Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta (jae 6). Keitä he tuomitsevat? ”Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita? Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?” (1Kor.6:2,3).

 

Jumala on suuressa viisaudessaan nähnyt hyväksi, että pelastetut saavat osallistua kadotukseen joutuvien rangaistuksen määräämiseen. He saavat tutkia taivaan tarkkoja muistikirjoja, joihin on merkitty miten jumalan Pyhän Henkensä hellien vetoomusten kautta on kutsunut jokaista ihmistä lukuisia kertoja valitsemaan elämän tien. Taivas ei ole jättänyt mitään keinoa käyttämättä, jotta jokainen ihminen saisi runsaasti mahdollisuuksia pelastua.. Omantunnon äänen kautta Pyhä Henki puhuu pakanoillekin. Jos he ottavat vaarin tästä valosta, niin heidät vanhurskautetaan, sillä heidän pelastuksestaan Jeesus on verellään maksanut äärettömän kalliin hinnan (Room.2:12–16). Mutta näistä kirjoista on myös luettavissa, miten kadotukseen joutuvat ovat kerta toisensa jälkeen yhä uudelleen sulkeneet sydämensä Jumalan ääneltä. He ovat valinneet kadotuksen tien.

 

Maailmankaikkeuden jokainen järkevä olento tulee täysin vakuuttuneeksi, että ketään ei tuomita kadotukseen mielivaltaisesti, vaan että jumalan tuomiot ovat oikeudenmukaiset ja vanhurskaat. Jumala ei voi pakottaa ketään valitsemaan elämän tietä. Hän vetää kaikkia puoleensa vain rakkauden sitein.                        Jumalan rakkautta, hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta ei voida enää koskaan saattaa epäilyn alaiseksi. Näin varmistetaan, että kapinamieli ja synti eivät enää koskaan ilmaannu missään koko maailmankaikkeudessa.

 

Ei uutta koetusaikaa

 

Ilmestyskirjan 20. luvussa ei viitata sanallakaan siihen, että tuhannen vuoden aikana maailmaa evankelioitaisiin tai että silloin olisi vielä mahdollisuus tehdä parannus. Tällainen mielikuvituksellinen opetus on jyrkästi ristiriidassa raamatun selvän sanoman kanssa. On suuri erehdys soveltaa tuhannen vuoden aikaan niitä kuvauksia, joissa kerrotaan tuhatvuotiskautta seuraavasta uudesti luodusta, uudesta maasta, pelastettujen loppumattomasta onnen, ilon ja rauhan valtakunnasta. Yhtä virheellistä on soveltaa tuhatvuotiskauteen niitä Israelille annettuja ehdollisia lupauksia, joissa ilmoitetaan, miten suurenmoinen tästä maailmasta olisi tullut, jos Israel olisi ollut kuuliainen jumalalle ja täyttänyt sille annetun tehtävän olla maailman valona. On hirveä erehdys johtaa ihmisiä uskomaan, että tuhannen vuoden aikana voisi vielä olla mahdollista tehdä parannus ja ottaa vastaan pelastus. Raamattu korostaa aina tämän päivän ja tämän elämän merkitystä. Kuoleman jälkeen ei kenellekään anneta uutta armonaikaa, vaan sitten tulee tuomio.

 

 

Tapahtumat tuhatvuotiskauden lopussa

 

Kun tuhat vuotta on loppuun kulunut, herätetään jumalattomat kuolleista kuulemaan tuomionsa ja saamaan rangaistuksensa. ”Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet” (jae 5). Raamatun mukaan on kaksi ylösnousemusta: vanhurskasten ylösnousemus Kristuksen tullessa takaisin ja vääräin ylösnousemus tuhannen vuoden kuluttua (Joh.5:28,29; Ap.t.24:15). Vääräin ylösnousemuksessa nousee suunnaton kansanpaljous, monin verroin suurempi kuin vanhurskasten ylösnousemuksessa. Ilmestyskirja sanoo, että heidän lukunsa on kuin meren hiekkaa (Ilm.20:8). Nyt näkyy selvästi, miten monet ovat valinneet kadotukseen johtavan lavean tien ja vain harvat ovat löytäneet kaidan elämän tien (Matt.7:13,14). Kun kaikkien aikojen jumalattomat on herätetty kuolleista, saatanalla on taas mahdollisuus villitä kansanjoukkoja. Hän on vapautunut vankeudestaan. 

 

Tuhannen vuoden kuluttua myös Kristus laskeutuu pelastettujen kanssa Uudessa Jerusalemissa alas taivaasta maan päälle (Ilm.21:2). Tämän kaupungin kirkkaus ja sanomaton kauneus lumoaa jumalattomien mielen. Heidän joukkonsa on monin verroin suurempi kuin kaupungissa oleva pelastettujen joukko. Paholaisen onnistuu saada jumalattomat vakuuttuneiksi, että heidän ylivoimansa turvin Uusi Jerusalem voitaisiin helposti valloittaa. He järjestäytyvät joukko-osastoiksi ja alkavat piirittää Uutta Jerusalemia. Niin on tultu ratkaisevaan hetkeen. Sisällä kaupungissa ovat pelastetut Kristuksen kanssa. Ulkopuolella paheitten turmelevat kadotukseen joutuvat. ”lampaat ja vuohet” on selvästi erotettu toisistaan (Matt.25:31–46).

 

Mikä valtava ero! Kaupungissa olevat ovat Kristuksen lunastustyön uudistamat. Heidän koko olemuksensa säteilee Kristuksen luoneen kauneutta. Syvä rauha ja onni, sisäinen puhtaus ja rakkaus sekä syvä kiitollisuus Jumalaa kohtaan näkyy kaikkien kasvoista. He ovat Kristuksen lunastustyön hedelmä. Kaupungin ulkopuolella olevien kasvoissa ja koko olemuksessa on synnin jäljet. Levottomuus, ristiriidat, katkeruus, viha ja intohimo ovat lyöneet ruman, vastenmielisen leimansa. Vihan ja katkeruuden kiihkoa täynnä he ovat valmiit mielettömään yritykseensä: valloittamaan saastunein käsin kaupunkia, jonka yllä lepää Jumalan kunnia ja voima.

 

Silloin tapahtuu jumalattomien tuomion täytäntöönpano. Kristus näyttäytyy kaiken yläpuolella jumaluutensa täydessä majesteettiudessa. Kaikkien silmät ovat kuin naulitut häneen, kun heille näytetään kullekin hänen oman elämänsä vaiheet ja synnit.  Ilmestyskirja esittää sen näin: ”Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan” (Ilm.20:11,12). Jokainen saa selvästi nähdä, miksi hän ei ole pelastettujen joukossa vaan saa osakseen iankaikkisen kadotuksen. Sen jälkeen ”tuli lankaa taivaasta ja kuluttaa heidät” (Ilm.20:9). – Jatkuu.