2. Jumalan ratkaisu synnin ongelmaan

[Veli Matti]

Matti Miettinen, sisätautiopin dosentti

 

Jumalan laki on Jumalan luonteen ilmaus. Se on yhtä täydellinen (Ps.19:8), pyhä, vanhurskas ja hyvä (Room.7:12) kuin Jumalan luonnekin on pyhä, vanhurskas ja hyvä. Sen vuoksi lakia ei voi muuttaa, koska Jumalan luonnekin on muuttumaton. Jotta ihminen voisi vapautua synnin rangaistuksesta, kuolemasta, saattoi ainoastaan luoja, lain Antaja, meidän Jumalamme Jeesus Kristus (Joh.1:1–3) ottaa kantaakseen meidän syntivelkamme ja kärsiä sen rangaistuksen. Hän otti osakseen sen, mikä oikeudenmukaisesti kuului meille, jotta me voisimme jälleen tulla jumalan lapsiksi. Rajattomassa rakkaudessaan Jumala valitsi äärettömän uhrausten tien ihmisen lunastamiseksi.

Iankaikkinen evankeliumi

Kautta ikuisten aikojen Jumalalla oli ollut valmiina suunnitelma ihmisten syntien sovittamiseksi (Room.6:23). Heti syntiinlankeemuksen jälkeen jumala ilmoitti tämän iankaikkisen evankeliumin ilosanoman ihmiselle (1Moos.3:15). Jumala tulisi Pojassaan ihmiseksi ja sovittaisi maailman itsensä kanssa (2Kor.5:19). Jeesus Kristus antautui avoimeen taisteluun saatanaa vastaan, asettui alttiiksi epäonnistumisen vaaralle, sai tässä taistelussa 1Moos.3:15 sanoja käyttääksemme kuolettavan ”piston kantapäähänsä”, kärsi suunnattomasti, mutta sai kuitenkin lopullisen voiton ja murskasi ”käärmeen” eli saatanan ”pään”.

 

Jotta ihmisillä olisi säilynyt tieto tulevasta Lunastajasta ja pelastuksesta hänen sovitustyönsä kautta, Jumala velvoitti ihmiset syntiensä anteeksi saamiseksi uhraamaan syntiuhreja Jumalalle. Evankeliumi oli kätketty uhrijärjestelmän vertauskuvallisiin toimituksiin. Täydellisimpänä tämä ilmeni Israelin kansan temppelipalveluksessa. Jokainen uhrieläin, jokainen säädös, temppelipalvelun pieninkin yksityiskohta kertoi tulevan Vapahtajan uhrista, työstä ihmisen pelastamiseksi. Se oli evankeliumia vertauskuvien muodossa siihen asti kunnes Jeesus uhrasi itsensä ristillä. Silloin varjo kohtasi todellisuuden. Seremonialaki lakkasi olemasta voimassa temppelin esiripun revetessä näkymättömän käden voimasta ylhäältä alas asti (Matt.27:51; Hepr.10:1; Hepr.9:9,10).

Jeesus vapauttaja

Kun Jumala syntyi ihmiseksi, hänessä täyttyivät kaikki Raamatun messiasennustukset. Miksi Israelin kansan papit, johtomiehet ja opettajat eivät kuitenkaan ottaneet Jeesusta vastaan? Ylpeydessään ja kunnianhimossaan he odottivat maallista hallitsijaa, joka vapauttaisi heidät vihatun Rooman ikeestä, eikä nöyrää opettajaa, joka vapauttaisi heidät synnin orjuudesta ja antaisi heille taivaallista voimaa pahan voittamiseen.

 

Elämänsä aikana Jeesus oli kaikessa kiusattu niin kuin mekin, mutta kuitenkin ilman syntiä (Hepr.4:15). Siksi hän voi ja haluaa antaa heikointakin ihmistä. Ihmisenä Jeesuksella oli kova koetus se, että hänen oma kansansa, joka tunsi Raamatun ennustukset ja jonka olisi pitänyt ottaa luvattu messias iloisena vastaan, hylkäsi hänet. Juudan kansan johtomiehet ja papit kadehtivat ja vihasivat Jeesusta haluten surmata hänet. Jeesuksen opetuslapsetkaan eivät ymmärtäneet hänen tehtävänsä. 

Getsemanen ratkaisutaistelu

 

Getsemanessa viimeisenä yönä ennen ristiinnaulitsemista Jeesus tunsi koko maailman syntitaakan ja sen aiheuttaman eron rakkaasta Isästään niin raskaana, että hän hikoili verta. Tänä kovimman koetuksen hetkenä Jeesus ihmisenä kaipasi ja tarvitsi mitä kipeimmin inhimillistä myötätuntoa. Jeesus pyysi opetuslapsia valvomaan ja rukoilemaan kanssaan hetken, mutta he nukkuivat.

 

Saatana kiusasi ankarasti Jeesusta luopumaan tehtävästään ja palaamaan rakastavan isänsä ja taivaan enkelien seuraan.

 

Miksi kannattaisi antautua tappion ja iankaikkisen kadotuksen varaan näiden kurjien, kiittämättömien, kateellisten ja hänen tappamistaan suunnittelevien ihmisten hyväksi. Hänen rakkaat opetuslapsensakin tulisivat paeten hylkäämään hänet. Kärsimysten maljan tyhjentäminen tuntui Jeesuksesta tavattoman vaikealta, Isän tahtoon taipuen hän kuitenkin rukoili: ”ei kuitenkaan niin, kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä" (Matt.26:39).

Voitto ristillä

Jeesus joutui mitä julmimman oikeudenkäynti-ilveilyn kohteeksi. Jeesus ei lausunut yhtään sanaa, joka ei olisi ollut kunniaksi hänen taivaalliselle Isälleen. Jeesus ei koskaan tehnyt yhtään ihmettä omaksi hyväkseen. Ristilläkin Jeesus rukoili anteeksiantoa vainoojilleen. Kun hellät kädet, jotka olivat tehnet vain hyvää, lävistettiin julmilla nauloilla, ja jalat, jotka olivat vaeltaneet vain toisten auttamiseksi, iskettiin ristinpuuhun, Jeesus rukoili raakojen sotilaiden puolesta: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät”.

 

Golgatan ristillä Jeesus kärsi sen rangaistuksen, joka oikeudenmukaisesti kuului meille, jotta Kristuksen vanhurskaus luettaisiin meidän ansioksemme. Jokaiselle heikoimmallekin ihmiselle, myös ryövärille ristillä, tarjottiin mahdollisuus päästä jälleen Jumalan lapseksi. Meidän syntimme tuntuivat erottavan Jeesuksen ikuisesti hänen hellästä ja hyvästä taivaallisesta isästään. 

 

Tämä tunne aiheutti Jeesuksen rakastavassa sydämessä niin hirveätä tuskaa, että se ylitti äärettömästi kovimmatkin ruumiilliset kärsimykset ristillä. Tämä tuska pusertui esiin sanoissa: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit”. Tämä tuska mursi Jeesuksen sydämen, jotta yhdenkään meistä ei koskaan tarvitsisi kokea sitä helvetin tuskaa, minkä ikuinen ero rakastavasta, hyvästä Jumalasta aiheuttaa.

 

Tänä elämänsä synkimpänä hetkenä Jeesus uskoi Jumalan aikaisemmin antamiin lupauksiin, että Jumala hyväksyy hänen täydellisen uhrinsa, vaikka mikään ulkonainen asia ei tätä uskoa tukenutkaan. Tämä usko ilmeni Jeesuksen kuolinhetkenä sanoina: ”Se on täytetty”, Tässä uskossa hän antoi henkensä Jumalan käteen.

 

Elämällään ja kuolemallaan Jeesus kutoi täydellisen vanhurskauden vaipan, jota hän vielä tänään armonsa kautta tarjoaa jokaiselle uskon kautta ilmaiseksi, lahjaksi. Vain tämä Kristuksen vanhurskaus, jossa ei ole yhtään ihmiskäsin kudottua säiettä, oikeuttaa meidät taivaskotiin, jota Jeesus on mennyt valmistamaan meille kaikille.

 

Jeesus tuli maailmaan, jotta meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys (Joh.10:10). Jeesus tarjoaa meille onnellisen, iloisen, rauhan täyttämän elämän tässä pimeässä, kurjassa, pian hukkuvassa maailmassa ja kerran iankaikkisen, mitä suurenmoisimman elämän hänen luonaan. Voisiko olla mitään valtavampaa ilosanomaa kuin se, että meillä jokaisella on tällainen rakastava taivaallinen Isä, joka on tyhjentänyt rakkaassa pojassaan kaikki taivaan aarteet meidän pelastuksemme tähden.

 

Pelastus vain armosta

 

Kristuksen uhri meidän puolestamme jäisi kuitenkin merkityksettömäksi, ellemme tulisi henkilökohtaisesti sen takaamasta pelastuksesta osallisiksi. Kristuksen sovitustyö meidän ihmisten pelastamiseksi on välttämätön meille erityisesti kahdesta syystä.

 

Ensiksi me kaikki olemme tehneet sellaista, mikä on väärin, mikä on syntiä. Sen vuoksi me kaikki olemme syynalaisia Jumalan edessä emmekä voi mitenkään hyvittää tekojamme. Kun omatunto nuhtelee meitä, syyllisyytemme saattaa muodostua raskaaksi. Sen vuoksi monet ovat viettäneet unettomia öitä. Kuningas Daavid kuvaili psalmissa 32 lankeemuksensa aiheuttamaa syyllisyyden tuntoansa seuraavasti: ”Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksestani. Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni; minun nesteeni kuivui niin kuin kesän helteessä. Sela. Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: "Minä tunnustan Herralle rikokseni", ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani” (Ps.32:3–5). On ihmisiä, jotka ovat jonkin rikkomuksen takia kantaneet sielussaan vuosikausia syyllisyyden taakkaa. Se on jäytänyt heidän elinvoimaansa, eivätkä he ole toivoneet mitään niin hartaasti kuin vapautusta taakastansa.

 

Synnin tunnossa, syyllisyyden tunnossa olevalle ihmiselle sanoma Jeesuksen kuolemasta meidän syntiemme sovittajana on todella evankeliumi, ilosanoma. Profeetta Jesaja julisti jo 700 vuotta ennen Kristuksen aikaa Jumalan armahtavasta laupeudesta, anteeksiantavasta mielenlaadusta näin: ”Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi” (Jes.1:18).

 

Uudessa testamentissa Paavali korostaa tämän anteeksiantamuksen täydellisyyttä seuraavasti: ”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi” (2 Kor.5:21). Tämä teksti on mitä suurenmoisin sanoma synnintunnon painamalle ihmiselle. Jeesus otti kantaaksemme koko meidän syyllisyytemme niin täydellisesti, että mitään ei jäänyt jäljelle. Hän otti sen kohtalon, joka oikeudenmukaisesti olisi kuulunut meille, ”tuli synniksi meidän tähtemme”. Vastaavasti hän antaa oman puhtaan, synnittömänsä elämän meidän osaksemme. Tämä merkitsee sitä, että kun me syntejämme katuen pyydämme Jumalalta anteeksiantamusta, hän Kristuksen kuoleman perusteella pyyhkii pois kaikki meidän syntimme, ja me olemme hänen edessään Kristuksen tähden niin viattomia, kuin emme olisi koskaan mitään pahaa tehneet, Olemme jumalan silmissä yhtä puhtaita kuin Kristus.

 

Tämän kaiken saa syntejään katuva ja anteeksiantamusta etsivä ottaa vastaan yksinkertaisesti vain uskomalla sen todeksi omalla kohdallaan. Ei tarvita mitään parannuksentekoharjoituksia, ei mitään pyhiinvaellusmatkoja, ei mitään hyviä tekoja voidaksemme osoittaa kelvollisuutemme Jumalalle. Tarvitsee vain yksinkertaisesti uskoa Jumalan lupaus anteeksiantamuksesta. Paavali esittää tämän asian erittäin rohkeasti kärjistäen niin, että yksikertaisinkin voi sen tajuta: ”Mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi” (Room.4:5). Tämä sanoma antaa kaiken vapautuksen syyllisyydestä. Tämä sanoma avaa taivaan portit.

 

Mutta Kristuksen uhrilla on toinenkin merkitys. Vaikka me olemmekin vastuussa kaikista tekemisistämme, toisaalta on niin, että me syntisen ihmissuvun jälkeläisinä kannamme olemuksessamme synnin aiheuttaman turmeluksen taakkaa. Jokaisella on jo syntymälahjanaan, Adamin jälkeläisenä, taipumus pahaan, synnillinen luonto. Kukaan ei ole vapaa. Daavid ilmaisee sen psalmissa 51 näin: ”Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt” (Ps.51:7). Paavali ilmaisee saman asian näin: ”Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään” (Room.3:12).

 

Synnin turmelemalle ihmiselle on mahdotonta elää puhdasta, nuhteetonta elämää. Tässä mielessä jokaisen tila on toivoton. Mutta Kristus tuli murtamaan täydellisesti pahan vallan. Kristuksen uhrissa ei ole vain syntien anteeksiantamusta. Siinä on myös voima uuteen elämään. ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä” (Joh.1:12).

Tämä ei merkitse sitä, että ihminen itsestään voisi muuttua hyväksi. Mutta kun uskon tiellä kilvoitteleva ihminen toteaa yhä uudelleen oman täydellisen kykenemättömyytensä todella puhtaaseen ja jumalalliseen elämään, hän rukouksessa kamppaillen turvautuu yhä lujemmin Jumalan armoon Kristuksessa ainoana toivonaan. Silloin kaikki ihmiskorska häviää pois. Ei ole halua enää korostaa omaa erinomaisuuttaan. Silloin Kristus on kaikki. Silloin Jumalan armo Kristuksessa on ainoa, jolla on merkitystä. Synnin alkujuuri itsekorostuksen henki kuoleutuu pois. Mutta sellainen ihminen on myös väkevä Jumalassa. Hänen jumalisuutensa ei ole hänestä itsestään. Se on Jumalan elämää hänessä uskon kautta, se on Kristuksen vanhurskautta hänessä. Sellaisen ihmisen ylle tulvii taivaan siunaus. Hänen osanaan ovat taivaan mittaamattomat aarteet jo täällä ajassa. – Jatkuu.