Lakeuden laineet

Totuus voittaa

15. Uusi maa – pelastettujen ikuinen koti

 

Matti Miettinen, sisätautiopin dosentti

 

 

Raamatun ihana sanoma on, että kun viimeinenkin synnintekijä on hävitetty, jumala luo tämän maailman uudeksi pelastettujen kodiksi. ”Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole” (Ilm.21:1). Kaikki synnin kauhut, suru ja kärsimys, on iäksi pyyhitty pois. Syvä onni ja rauha, tyytyväisyys ja elämän ilo sekä kiitollisuus Jumalaa kohtaan täyttää jokaisen ihmisen sielun siinä sanoin kuvaamattoman kauniissa maassa, jossa lunastetut saavat iäti elää. ”Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!" (Ilm.5:13). On suurenmoista, että koittaa aika, jolloin jokainen luotu koko maailmankaikkeudessa ylistää Karitsaa, Jeesusta Kristusta.

 

Ihmeellisintä kaikessa on, että taivas on antanut Jeesuksen Kristuksen ihmiskunnalle ikuisiksi ajoiksi. Jeesus tulee aina olemaan Ihmisen Poika ja elämään ihmisten keskellä uudessa maassa. Lunastustyö on liittänyt hänet ihmissukuun ikuisiksi ajoiksi. Koska Jumala on yhtä Kristuksen kanssa, tulee Isä Jumalakin olemaan ihmisten keskellä uudessa maassa. ”Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut" (Ilm.21:3,4). Tämän ajan ihanuutta ei ihmismieli pysty vielä tajuamaan.

 

Jesaja kuvaa uutta maata seuraavin sanoin: ”Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu; vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan. – He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät; – Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niin kuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra” (Jes.65:17,18,21,25). Uudessa maassa vallitsee täydellinen sopusointu. Sillä jokaisella on mitä mielenkiintoisinta toimintaa.

 

”Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi” (Ilm.22:1,2). On suurenmoista saada kokoontua joka kuukausi Jumalan ja Karitsan valtaistuimen luo juomaan elämän vettä ja syömään elämän puun hedelmiä. Uudessa maassa kokoonnutaan myös joka sapatti jumalanpalvelukseen. ”Niin kuin uudet taivaat ja uusi maa, jotka minä teen, pysyvät minun kasvojeni edessä, sanoo Herra, niin pysyy teidän siemenenne ja teidän nimenne. Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra” (Jes.66:22,23).  On suuri etuoikeus jo tässä maailmassa saada kokoontua herran pyhänä päivänä tutkimaan Jumalan sanasta hänen ihmeellisiä tekojaan. Verrattomasti suurenmoisempaa on saada kokoontua uudessa maassa joka sapatti yhdessä kaikkien aikojenpelastettujen kanssa kiittämään ja ylistämään Jumalaa ja Jeesuksen Kristuksen, maailmankaikkeuden parhaan opettajan, johdolla tutkia Jumalan äärettömiä tekoja meidän hyväksemme.

 

Parasta uudessa maassa on siellä vallitseva rakkauden ilmapiiri. Nykyisessä maailmassa rakkauden puute tekee rikkaimmankin kodin kärsimysten paikaksi. Keskinäinen rakkaus, joka aina kasvaa ja syvenee, tekee taivaan pelastuneille mitä suloisimmaksi kodiksi. Vilkkainkaan mielikuvitus ei pysty ajattelemaan, miten ihmeellinen on pelastettujen koti.

 

Kirjassa ”suuri taistelu Ellen G White piirtää pelastettujen elämästä uudessa maassa suurenmoisen kuvan: ”Rakkautta ja myötätuntoa, jotka Jumala itse on sieluun istuttanut, voidaan siellä osoittaa mitä aidoimmalla ja suloisimmalla tavalla. – siellä tulevat kuolemattomat olennot ehtymättömällä ihastuksella tutkistelemaan luovan voiman ihmeitä ja lunastavan rakkauden salaisuuksia. Jokaisen sielun voimat kasvavat ja jokaisen kyvyt lisääntyvät. Tiedon hankkiminen ei väsytä eikä uuvuta voimia. Siellä voidaan viedä perille mitä suurenmoisimpia yrityksiä, siellä toteutuvat ylevimmät toiveet ja siellä onnistuvat korkeimmatkin pyrkimykset; ja yhä kohoaa uusia korkeuksia saavutettaviksi ja uusia tarkoitusperiä hengen, sielun ja ruumiin voimien elvyttämiseksi.

 

Kaikki maailmankaikkeuden rikkaudet ovat pelastettujen vapaasti tutkittavina. Kuolevaisuuden kahleista vapaana he lentävät väsymättä kaukaisiin maailmoihin – maailmoihin, jotka värisivät surusta, kun katselivat ihmiskunnan kurjuutta, ja kaikuivat ilolauluista, kun saivat tiedon jonkun sielun pelastumisesta. Sanomattomalla ihastuksella maan lapset tutustuvat lankeamattomien olentojen iloon ja viisauteen. He osallistuvat tiedon ja viisauden aarteista, jotka on saavutettu pitkien aikakausien kuluessa tutkimalla Jumalan töitä. - -

 

Ikuisuuden vuosien vieriessä tulee esiin yhä runsaammin ja yhä kirkkaampia ilmestyksiä Jumalasta ja Kristuksesta. Tiedon karttuessa lisääntyvät myös rakkaus, kunnioitus ja onni. Mitä paremmin ihmiset oppivat tuntemaan Jumalaa, sitä enemmän he ihailevat hänen luonnettaan. Kun Jeesus avaa heidän eteensä lunastuksen rikkaudet ja ihmeelliset saavutukset suuressa taistelussa saatanaa vastaan, lunastettujen sydämet täyttyvät yhä palavammalla rakkaudella, ja yhä ihastuneimpina he helähdyttävät kultaharppujaan enkelijoukon, luvultaan kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat, yhdistäessään äänensä mahtavaan ylistyslauluun.

 

Suuri taistelu on päättynyt. Syntiä ja syntisiä ei enää ole. Koko maailmankaikkeus on puhdas. Sama sopusoinnun ja ilon sykintä tuntuu läpi koko suuren luomakunnan. Hänestä, joka on kaiken luonut, virtaa elämää, valoa ja iloa rajattoman avaruuden kaikkiin maailmoihin. Pienimmästä atomista suurimpaan maailman kaikki oliot, elolliset ja elottomat, julistavat hämmentämättömässä kauneudessaan ja täydellisessä ilossaan, että Jumala on rakkaus” (Suuri taistelu, s. 654–655). – Jatkuu.

 

 

Katselukerrat: 24

Kommentti

Sinun tulee olla Lakeuden laineet:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Lakeuden laineet

Tietoja

© 2017   Created by Veli Matti.   Toiminnon tarjoaa

Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot